Reissussa

Oltiin viikonloppuna reissussa Keski-Suomessa. Matka taittui pakettiautolla, koska tulomatkalla kyydissä oli huonekaluja. Kissat matkusti kahdestaan isossa koirankuljetuskopassa ja koirat jakoi matkan ajan ison häkin. Tosca tunnetusti vihaa olla teljettynä, joten tiedossa oli huutoa. Välillä pentu onneksi väsähti ja omistajatkin sai lepuuttaa korviaan. Yövyimme Äänekoskella, kaksikerroksisessa rivitaloasunnossa. Tosca ei ollut aiemmin kiivennyt portaita, joten jonkun piti aina kantaa se alas ja ylös. Muuten kaikki meni hyvin, ei edes yhtään vahinkoa tullut sisälle viikonlopun aikana.

Lauantaina ell-täti rokotti kaikki eläimet. Tosca ei edes huomannut mitään, eikä kissatkaan. Kapsu vähän säikähti toista piikkiä, taisi kirvellä. Itse käytiin juhlissa ja eläimet oli sen aikaa hoidossa, tällä kertaa omakotitalossa Jussi-mäyräkoiran leikkikaverina. Tosca oppi kiipeämään portaitakin. Juhlien jälkeen talo oli täynnä väkeä, myös pikkuihmisiä. Tosca ei ollut moksiskaan vieraspaljoudesta ja vilinästä.

Sunnuntaina lähdettiin kotimatkalle. Tällä kertaa Tosca huusi entistä kovempaa ja oli helpotus, kun Ikea-pysähdyksen jälkeen koirat piti ottaa tavarapaljouden takia etupenkille syliin. Ikea-käynnin aikana koirat oli kaverin luona hoidossa ja kuulemma pääasiassa nukkuivat matkustuksen väsyttäminä. Loppumatkakin meni pääasiassa unten mailla, ei puhettakaan mistään huudosta enää.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti