Sairastelua

Keskiviikkoiltana huomasin, että Kapsu on tosi kuuma. Muuton jäljiltä kuumemittari on jossain hukassa, joten en pystynyt mittaamaan lämpöä. Kapsu oli aika nuutunut, mutta koska en ollut varma kuumeesta, päätin odottaa aamuun. Aamulla sama jatkui ja Kapsu ontui lisäksi toista takajalkaa. Pelkäsin, että sitä on pistänyt ampiainen ja oirehtii nyt pahasti siitä. Soitin eläinlääkärille ja kehotti tuomaan koiran näytille. Eläinlääkärissä käytiin ensiksi puntarilla ja se näytti noin 13kg. (Punnitsin Toscan myös äsken ja kiloja on tällä hetkellä 4,9kg). Sitten tutkittiin pöydällä ja mitattiin kuume, 40 astetta. Verikoe oli Kapsusta aivan kamalaa! Siitä paljastui, että tulehdusarvot oli kohollaan. Jalasta ei eläinlääkäri löytänyt mitään, sanoi koiran filmaavan. Saatiin antibioottipiikki ja kymmenen päivän antibioottikuuri. Ensimmäinen tabletti piti tietysti oksentaa ulos, mutta muut on pysyneet hyvin sisällä.

Tosca oli tietysti eläinlääkärissä myös mukana ja tapansa mukaan vinkui ja valitti tylsyyttä. :) Odotushuoneessa olisi kamalasti halunnut mennä tervehtimään  vierasta koiraa. Autossa matkustaminen oli Toscan mielestä kamalaa, koska se joutui kuljetuskoppaan. Taisi sinne tulla pienet kakitkin, ja hajusta kärsittiin koko matka lämpöisessä autossa...

Antibioottikuuri on ilmeisesti tehonnut, koska heti samana iltana Kapsu oli taas oma reipas itsensä. Tosin pennun kanssa jaksoi riehua  vasta seuraavana päivänä. Edelleen kyllä ontuu jalkaansa! Mikähän siinäkin on, ei ole ainakaan filmaamista. Mutta koska eläinlääkäri ei siitä mitään löytänyt niin odotellaan, jos paranisi ajan myötä itsestään.

Molemmille koirille on nyt ilmaantunut punaisia läikkiä vatsaan. Ne ei kutise eikä koirat huomaa niitä mitenkään ja molemmat syö hyvin ja on reippaita, joten ei mitään vakavaa. Luultavasti on nokkosen tai jonkun ötökän pistoja. Meillä kun täällä maalla riittää mäkäräisiä ja hyttysiä. Eikä vielä olla saatu aikaiseksi hankkia ruohonleikkuria ja kasvisto tontilla alkaa olla kohta aika pitkää. Naapurissa on nähty kyykäärme, joten kohta on pakko alkaa ajaa nurmikkoa lyhyemmäksi.

Eläimet on nyt saaneet matokuurin. Kapsulle tabletin syöttäminen oli helppoa, mutta kissojen kohdalla vähän vaikeampaa. Anri ei yhtään tykkää, kun sen suuhun kosketaan ja nyt onkin komeat haavat käsissä...

0 kommenttia:

Lähetä kommentti